Otsikko

Teksti

Tässä esimerkissä taustalle on asetettu taustakuva, joka pysyy paikallaan kun sisältöä skrollataan. Taustakuva on kuitenkin koko sivuston mittainen, eikä pelkkä kansikuva. Kuvan päälle on asetettu kevyesti läpinäkyvä paneeli, jonka sisälle kaikki sisältö keskitetään. Täten taustakuva ei jää näkyviksi pelkästään reuna-alueille, vaan myös sisällön taakse. Samalla tekniikalla voidaan myös tehdä sivustoja, joille halutaan erillinen taustaväri ja sisältöalue.

Valikko on asetettu sivuston otsikon alle keskitetysti. Sillä ei ole taustakuvaa tai -väriä, jotta se kelluisi nätisti muun sisällön yläpuolella. Mobiililaitteille on tehty oma valikkonsa, joka on sivuston oikeasta ylänurkasta avautuva lista. Täten mobiililaitteilla huomio kiinnittyy suoraan sisältöön, eikä valikko ole tiellä tai graafisena esteenä. Se on kuitenkin helposti avattavissa. Valikon tausta on yhtälailla läpinäkyvä, eikä peitä taustakuvaa täysin.

Alla olevien välilehtien avulla voidaan piilottaa tai näyttää esimerkiksi vaihtoehtoista sisältöä. Ensimmäisellä välilehdellä on avoinna galleria, jonka kuvia, kuvatekstejä, lightboxin väriä sekä raameja voidaan muokata mieleisiksi. Toisella välilehdellä on upotettu video Youtubesta. Videon upottaminen onnistuu mm. Youtubesta ja Vimeosta.


Välilehdet


Lomake

* Lomake ei käytössä

Lomakkeella voidaan toteuttaa esimerkiksi yhteydenottolomake, mielipidekysely, soittopyyntö, tai vaikkapa uutiskirjeen tilaaminen. Lähetä-painiketta voidaan myös muokata sisältöön sopivaksi, ja sen vierelle voidaan tehdä esimerkiksi tyhjennä lomake -painike.

Tämä lomake ei ole käytössä.×